Veslatecin tuotanto on auki koko kesän

Veslatecin tuotanto on auki koko kesän

12.05.2020

Veslatecin tuotanto jatkuu normaalisti kesän ajan. Poikkeustilanteesta huolimatta töitä on tehty koko kevät keskeytyksittä. Tom Bergström kertoo, että Veslatecilla on kova usko yhdessä tekemiseen.

– Poikkeustilanne on tuonut mukanaan paljon positiivisiakin asioita. Pidämme tiiviisti yhteyttä asiakkaisiimme ja käymme henkilökunnan kanssa tilannetta läpi joka päivä. Yhteydenpito ja yhteen hiileen puhaltaminen on vain tiivistynyt, Bergström sanoo.

Uutta tuotekehitystä ja tiivistä yhteydenpitoa

Kuluneena keväänä Veslatec on saanut uusia asiakkuuksia, ja myös vanhoille asiakkaille on kehitetty uusia tuotteita. Veslatec on vastannut kysyntään uusien innovaatioiden kehittämisellä.

Palaverit hoidetaan etäpalavereina, joita pidetään aktiivisesti.

– Korona tulee muuttamaan toimintatapojamme monessa asiassa, mutta vain parempaan suuntaan. Olemme olleet tässä tilanteessa tavallista enemmän yhteydessä asiakkaisiimme, ja tätä mallia aiomme jatkaa tulevaisuudessakin. Olemme huomanneet, että ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita siitä, miten yhteistyökumppanilla menee.

Henkilöstön kanssa info päivittäin

Yhteishenki on tiivistynyt myös henkilökunnan kesken, sillä yhteisiä keskusteluja käydään päivittäin muun muassa terveyteen liittyvistä asioista. Myös hygieniaan kiinnitetään huomiota.

– Jokainen haluaa pitää huolta siitä, että työkaveri voi hyvin. Yhdessä olemme vahvoja koronan jälkeenkin, Bergström summaa.