Veslatecin tietotaito karsii turhat vaiheet ja auttaa kasvattamaan tuotteen elinikää

Veslatecin tietotaito karsii turhat vaiheet ja auttaa kasvattamaan tuotteen elinikää

16.08.2019

Veslatecin toimintatapoihin kuuluu, että asiakkaille ehdotetaan aina fiksuinta tapaa valmistaa kappale. Tuote, jolla on hyvä maine, on sekä toimittajan että asiakkaan etu.

Yhteiset kehitysprojektit tuovat hyödyllistä tietoa ja innostavat molempia osapuolia tuotekehityksessä.

– Jos kappale on järkevää valmistaa eri tavalla kuin alun perin on ajateltu, ehdotamme toista valmistustapaa. Pieniä asioita muuttamalla voidaan vaikuttaa esimerkiksi kappaleen kestävyyteen ja tuotteen elinikään. Ehdottamamme valmistustapa on usein myös edullisempi kuin ensin ajateltu, Veslatecin teknologiapäällikkö Aki Norrbacka kertoo.

Lisäarvoa haasteiden ratkaisemisesta

Usein asiakas kysyy Veslatecilta ehdotuksia kappaleen valmistamiseen. Tästä alkaa yhteinen tuotekehitysprojekti, jonka myötä syntyy ominaisuuksiltaan paras tuote.

– Veslatecin asiakkaat saavat lisäarvoa haasteiden ratkaisemisesta. Pystymme ratkaisemaan lähes jokaisen meille tulevan haasteen. Meillä on korkea osaaminen eri teknologioissa ja pitkä kokemus lasertyöstöstä.

Työvaiheita vähentämällä valmistuskulut edullisiksi

Norrbacka konkretisoi yrityksen ratkaisukeskeisyyttä esimerkeillä.

Aiemmin eräs kappale valmistettiin liimaamalla kaksi osaa yhteen. Osat saattoivat kuitenkin irrota toisistaan, ja liimauksen jälki ei ollut mittatarkkaa. Kun tuotteet päätettiin laserhitsata yhteen, kappaleesta tuli mittatarkka ja kestävä. Samalla koko tuotteen elinikä kasvoi.

Norrbacka kertoo myös osasta, joka valmistettiin aiemmin perinteisesti hitsaamalla kuudesta eri osasta. Kun osaa kehitettiin yhteistyössä, kappaleeseen saatiin laserleikkaamalla ja särmäämällä vain kaksi eri osaa.

– Näiden oivallusten myötä työvaiheiden määrä vähenee, valmistusaika lyhenee ja valmistuskulut ovat edullisemmat.

Joskus rahti ja pintakäsittely maksavat enemmän kuin kappaleen valmistus

Myös kappaleen materiaalin valinnalla voidaan vaikuttaa kokonaishintaan. Jos kappale tehdään normaalista rakenneteräksestä ja se maalataan tai kuumasinkitetään, rahtikuluihin ja pintakäsittelykuluihin menee enemmän rahaa kuin itse kappaleen valmistamiseen.

– Tällöin kappale kannattaa valmistaa ruostumattomasta teräksestä. Vaikka materiaalin kilohinta olisi korkeampi, kokonaiskustannus on edullisempi, kun pintakäsittelyä ei tarvita. Näin on yleensä erityisesti piensarjoissa ja yksittäisissä osissa.

Laserhitsaus onkin yleensä viimeinen kappaleelle tehtävä vaihe, kun taas perinteisen hitsauksen jälkeen kappale usein koneistetaan ja pintakäsitellään.

Protosarjoja isoille kansainvälisille yrityksille

Veslatec on saanut asiakkailta kiitosta siitä, että heiltä on löytynyt apu tiukan paikan tullen. Monipuolinen konekanta takaa sen, että tuotteita pystytään valmistamaan erilaisiin tarpeisiin.

– Teemme esimerkiksi paljon protosarjoja isoille kansainvälisille yrityksille. Kun tuote on suunniteltu hyvin, silloin sitä on helppoa ja edullista valmistaa jatkossakin.

Norrbacka muistuttaa, että Veslatec myy projekteissa myös tietotaitoaan, ei pelkästään kappaleiden valmistusta. Veslatec haluaa jakaa tietoa eteenpäin, vaikka osaa ei yrityksessä valmistettaisikaan.

–Haluamme aidosti auttaa asiakastamme, Norrbacka summaa.

Aki Norrbacka verkkosivuille